Brother on markkinajohtaja tuotemerkitsemisen alalla, se myy ratkaisuja tiedonsiirtämiseen yrityksen sisällä – onko järkevää korona-aikana enää lähteä toimistolle printtailemaan?

Brother on markkinajohtaja tuotemerkitsemisen alalla, se myy ratkaisuja tiedonsiirtämiseen yrityksen sisällä – onko järkevää korona-aikana enää lähteä toimistolle printtailemaan?

Mikko Pulkkinen on töissä Brotherilla kahdessakin työtehtävässä. Hän on sekä Nordic Sales Manager suoramyyntiorganisaatiossa eli Corporate Busineksessa. Toisaalta hän on Suomen toimiston myyntijohtaja.

Kansainvälisellä yrityksellä Brother Nordicilla on pääkonttori Tanskassa. Suomessa tehdään myyntiä, markkinointia, huoltoa ja muita palveluja, lähinnä Vantaan Äyritiellä Jumboa vastapäätä.

Reilu kymmenen vuotta sitten yritys oli vielä suomalainen perheyritys Enestam. Nyt osana globaalia yritystä Suomessa palvellaan loppukäyttäjiä jotka käyttävät Brotherin ratkaisuja.

Tuotevalikoima lähtee ratkaisulähtökohdista. Kohderyhmänä ovat kaikenkokoiset yritykset. Brother tarjoaa dokumentinhallintaratkaisuja, lisäksi tehdään myös informaatioteknologiaa ja tiedolla johtamista.

Miten käsitellään tietoa yrityksen sisällä? Viime kädessä se voi tarkoittaa vaikka  tulostamista paperille tai skannausta. Mutta oikeastaan Brother ratkoo miten tiedon välittäminen organisaation sisällä toteutuu tehokkaimmin, selittää Mikko Pulkkinen.

Brotherin liiketoiminta on nykyään palvelupohjaista, se tekee työajankulun optimointia esimerkiksi optimoimalla digitaalisen tiedon siirtämistä yrityksen sisällä.

Brother on myös globaali markkinajohtaja tuotemerkitsemisen alalla, korona on tätä vain kiihdyttänyt ennestään. Merkkien tai lähetetarrojen lähettämisen pitää olla kestävällä pohjalla. Logistiikkavarastojen ratkaisuihin voi löytyä paljonkin erilaisia ratkaisuja, selittää Mikko Pulkkinen.

Pohjoismaissa Brotherilla on 70 miljoonan euron liikevaihto ja noin 68 henkilöä töissä. Konsernikielenä on englanti.

Se myös näkyy yrityskulttuurissa, että yritys on pohjoismainen. Monikulttuurisuus tuo oman vivahteensa. Resursseja löytyy ympäri Pohjoismaita, Mikko Pulkkinen: ”Jos meillä on ammattitaitoa Suomessa, sitä helposti pystytään siirtämään tietotaitoa Ruotsin, Tanskan tai Norjan kanssa. Taas toiseen suuntaan, jos on jotain kompetenssia mitä meillä ei löydy, niin Nordic-organisaatiossa ihan varmasti löytyy.”

Brother Nordicinkin emoyhtiö on japanilainen yritys Brother Ltd. Euroopan pääkonttori on Englannissa Manchesterissa, mutta Brother toimii muillakin markkinoilla kuten Amerikoissa. Brother Nordic kattaa Pohjoismaat ja Baltian. Työskentelytavoissa on hiukka kulttuuripoikkeavuutta, mutta periaatteessa businessta tehdään samoilla toimintaperiaatteilla ja suuntaviivoilla.

Tuotemerkitseminen voi tarkoittaa varoitustarrojakin – miten ohjataan ihmiset oikealla tavalla käyttäytymään ja tekemään asioita? Verkkokauppa kasvaa räjähdysmäisesti ja tavaraa liikkuu, joten tuotemerkitsemiselle on kysyntää.

Kotitoimistot ovat nouseva trendi korona-aikoinakin. Yritykset eivät tällä hetkellä oikein huomioi, että enää ei voi mennä toimistolle tulostelemaan vaan tarvittaisiin paikallisempia ratkaisuja, sanoo Mikko Pulkkinen. Tämä puheenaihe herättänee paljonkin mielenkiintoa, uskoo Mikko Pulkkinen.

Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email