Kiinasta adoptoitu Uudenmaan nuorin kaupunginvaltuutettu – pyrkii eduskuntaan mutta substanssilla

Binga Tupamäki Kauniaisista on Uudenmaan nuorin kaupunkivaltuutettu. Hän pääsi 18-vuotiaana sisään valtuustoon kokoomuksen listoilta. Hän keräsi  ensikertalaisena 49 ääntä. Nyt hän pyrkii eduskuntaan.

Binga Tupamäki ei halunnut korostaa nuoruuttaan kampanjassaan, eikä nostanut sitä mitenkään erityisesti esiin. Hän teki konkreettisia ehdotuksia kuten kaupungintalon uudistamisen. Kauniaisten oli leikattava menoistaan, jotta säilyisi itsenäisenä kuntana. ”Pitää aina olla substanssia”, kommentoi Binga Tupamäki.

Kampanjassaan valtuustoon hän ei ollut kuin kerran kadulla tapaamassa ihmisiä ja teki kampanjaa somessa, postitti flyereita.

Binga Tupamäki opiskelee King’s Collegessa filosofiaa. Koulutuksen tukeminen on hänestä mielekästä.

Kokoomukseen hän liittyi 15-vuotiaana kesällä 2014. Binga Tupamäki: ”Mediasta tuli sellainen kuva kun olin aloittamassa lukiota, että kokoomuksella on vahvimmat arvot joissa se johdonmukaisesti pysyy toisin kuin muilla puolueilla.”

Hänen isänsä Olavi Tupamäki, entinen kansanedustaja, oli ollut kokoomuksen eurovaaliehdokkaana. Hän aikanaan lähdettyään SMP:stä perusti oman puolueen, Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen.

Hänen äitinsä on aina äänestänyt RKP:tä ollessaan suomenruotsalainen. Binga Tupamäkeä ei koskaan painostettu politiikkaan, mutta hän orientoitui siihen jo nuorena kun perheessä politiikkaa seurattiin.

Aikana kun Binga Tupamäki liittyi puolueeseen, oli Alexander Stubb hänestä vetovoimainen henkilö. Samoin Sauli Niinistö ministeriaikoinaan. Hän sanoo arvostavansa niinistöläistä talouskuria. Elina Lepomäki on parhaita kokoomuslaisia politiikassa ja monessa asiassa Binga Tupamäen linjoilla.

Hän kokee olevansa konservatiivi liberaalien seurassa ja päinvastoin. Hän on paljon jutellut vihervasemmistolaisten kanssa ja kokee että heillä on ihan erilainen käsitys liberalismista kuin hänellä.

Näin monissa herkissäkin aiheissa. Identiteettikysymyksistä hän nostaa sen esiin, että sanotaan löytyvän niin monta sukupuolta kuin ihmisiäkin, tätä Binga Tupamäki pitää paikkansapitämättömänä. Länsimaissa on tärkeitä yhteiskunnallisia arvoja, joita tulee puolustaa, vaikka tätä sanottaisiin konservatismiksi.

Hän ei leimoista sano hyötyvänsä, jotkin asiat ovat hänen linjoillaan, jotkin eivät.

Binga Tupamäkien matka Kiinasta Suomeen adoptoitavaksi alkoi kun hän oli 2,5-vuotias. Hänet löydettiin sillankorvasta ja vietiin orpokotiin.

Kun adoptiovanhemmat Tupamäet hakivat hänet Kiinasta, toivat hänelle hänen ensimmäisen lelunsa, kumiankan josta hän ei koskaan halunnut päästää irti.

Hän arvelee, että hylkäyksen takana oli Kiinan yhden lapsen politiikka. Hän näkee Kiinan totalitaarisena yhteiskuntana, jossa pyritään kommunistisesti yhteiskunnan hyväksi eikä yksilön. Ihmisluonnossa on, että on omistettava jotain mistä pitää kiinni.

Suomi on kuitenkin parempi maa. Binga Tupamäellä ei ole erityissuhdetta Kiinaan eikä puhu kieltä. Kaikki hänen kaverinsa ovat suomalaisia ja hän on asunut täällä koko ikänsä. Hänellä ei ole maahanmuuttajaidentiteettiä, kuten niillä jotka ovat joutuneet pakenemaan maasta jossa ovat eläneet. Hänen perheensä on aina ollut kantasuomalainen.

Hänen kampanjateemansa ovat filosofisempia, sen ollessa lähellä hänen sydäntään. Pitäisi aina puhua mieluummin yksilöistä kuin massoista. Tuijotetaan paljon keskiarvoja.

Yksi esimerkki on perhevapaauudistus, perhebarometrista selvisi että moni on tyytyväinen nykyjärjestelmään. Naisilla ei ollut elämässään varsinaista pakontunnetta lähteä työelämään. Binga Tupamäen äiti on kotiäiti: ”Se on hyvin tärkeää työtä jota ei nykypäivänä arvosteta kun on niin urakeskeinen maailma.”

Haetaan tilastollista tasa-arvoa, että miehet ja naiset kävisivät yhtä paljon töissä. Yksilötasolla voi olla huonomminkin, hän haluaisi että nuuska ja alkoholi vapautettaisiin.

Tulevaisuutta on tehtävä järjellä, on nousussa tiedonvastaisuutta yhteiskunnassa. Moni painottaa enemmän tunteitaan ja kokemuksiaan kuin tiedettä. Amerikassa jako on vielä räikeämpi äärikonservatiiveihin ja ääriliberaaleihin. Ääriliberaalit lähtevät siitä että, että ei objektiivisia arvoja, eivätkä amerikkalaiset arvot ehkä ole niin tärkeitä.

Yhteiskunnassa on oltava järjestys, sanoo Binga Tupamäki.

Luomun markkinoinnin hän nostaa esille. Sitä myydään ympäristöystävällisempänä, terveellisempänä ja eettisempänä kuluttajille. Tästä ei kuitenkaan ole tieteellistä konsensusta, EU:ssa luomukarjaa saa lääkitä vaikka homeopatialla. Maa- ja metsätalousministeriö hokee, että kaiken on oltava luomua.

Eduskunnassa pitäisi katsoa koko maan etua, ei vain eturyhmien, ”jokainen kaikkien puolesta”, sanoo Binga Tupamäki.

Eduskunta ei saisi olla vain lobbausryhmien klusteri, vaan aito foorumi päätöksenteolle, jossa ajatellaan kaikkia. Talous yhdistää, siksi sen tasapainottamisen pitää olla ykkösprioriteetti.

Binga Tupamäki tähtää läpimenoon, mutta vähempäänkään hän ei olisi pettynyt. Hän ei halua kasvattaa poliittista pääomaa päästäkseen ehkä neljän vuoden päästä läpi. Joskus parhaat jutut tulevatkin jostain ihan muualta kuin Arkadianmäeltä. Hän ei halua olla politiikassa jos joutuu myymään periaatteensa. Yhteiskunnallinen muutos tapahtuu joka puolella.

Liked it? Take a second to support Arabialainen sulka on Patreon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *