Frank Chindamo on puoliaikaisesti näyttämötaiteen professori Chapman-yliopistossa, puoliksi startup-yrittäjä. Hänen uusin perustamansa startup Virtual Film School on ottanut tehtäväkseen tuoda kaikille mahdollisuuden käydä virtuaalisesti filmikoulua.
Vuosi: 2018
Hullu vuosi ’68: Anja Koski-Jännes raportoi Amerikasta YLElle
Anja Koski-Jännes kirjoitti kirjan hurjasta vuodesta ’68, Musta ja valkoinen protestisukupolvi: Kuohuva kesä ’68 Yhdysvalloissa. Hän oli nuorena freelancerina tehnyt Yleisradioon ohjelmasarjan sen ajan Yhdysvalloista.
Feministinen talouspolitiikka määrittelisi talouden uusiksi
Yliopistotutkija Tampereen yliopistolta Anna Elomäki julkaisi Kalevi Sorsa -säätiön julkaisusarjassa artikkelin Kohti feministisempää talouspolitiikkaa. Siinä hän esitteli seitsemän askelta, jolla suomalaista talouspolitiikkaa voisi ohjata
Määrittelemällä omistusoikeus ihmiseen olisi kuin pelaisi orjapeliä
Nicholas Vrousalis on poliittisen filosofian tutkija Leidenin yliopistossa Hollannissa. Hän on tutkinut libertaarisen sosialismin nimellä kulkevaa aatesuuntaa. Hänelle libertaarinen sosialismi on vähän sama kuin libertaarinen
Kotkaniemi auki peruskorjauksen jälkeen, Ukko-Pekka ammuskeli ja Ellen teki käsitöitä
Tänä kesänä P.E. Svinhufvudin, ”Ukko-Pekan”, museotalo Kivijärven rannalla Luumäellä on avautunut yleisölle. Se on siirretty Kotkaniemen säätiön alaisuuteen ja pihamaa ja rakennuksetkin on remontoitu edustuskuntoon.
Mika Maliranta: Startupeilla saattaa mennä yli kymmenenkin vuotta ennen kuin ne näkyvät bkt-tilastoissa
Etlan tutkimusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Mika Maliranta on Starupit kansantaloudessa -julkaisun yksi toimittajista ja kirjoittajista. Sen kustansi Etla. Steve Blankin määritelmä startupeille on
Ville-Juhani Sutinen: Trumpin tarkkailu on vähän kuin kommentoisi näkemäänsä auto-onnettomuutta
Ville-Juhani Sutinen sanoo, että hänen Yhdysvalloista kertova esseekirjansa Kapitalismin museo (Kulttuurivihkot 2018) oli kirja, jota hänen ei pitänyt kirjoittaa. Hänen vaimonsa sai tutkijanpaikan Berkeleyssä ja
Elina Lepomäen kirjasta ja vähän muustakin
Vapauden voitto (Otava 2018) on Elina Lepomäen 700-sivuinen teos, Uuden Suomen käsikirjoitus, josta saa kivan tosin pintapuolisen kuvan, mikä Suomen nykyistä liberaaliliikettä liikuttaa. Suurten hiffausten
Kaapelin hallien seinät lohkottiin vuokralaisille: toimintaa jo neljännesvuosisata
Kiinteistö Oy Kaapelitehtaan toimitusjohtaja Kai Huotari vie mukanaan kierrokselle Kaapelitehtaalle. Se täytti hiljattain 25 toimivaa vuotta kulttuurikeskuksena. Keskusta pyörittävä yritys perustettiin vuonna 1991 ja vuotta