Ei enää umpikujia yhteiskuntaan, kansanedustajaehdokas lahjoittaisi osan palkkioistaan hyväntekeväisyyteen

Marko Kettunen on Liberaalipuolueen ehdokas Helsingissä. Itseään hän kuvailee urbaaniksi hybridiksi, tarkoittaen että on tehnyt jo monta erilaista uraa, ”peräkkäin, rinnakkain ja samaan aikaan”. Hän on tehnyt varsinkin kulttuurialalla erilaisia freelance-hommia nyt 25 vuotta.

Marko Kettunen luki itsensä valtiotieteen maisteriksi kahdessa vuodessa. Hän valmistui vuonna 2007. Pääaineenaan sosiologia. Pomo oli niin kiva, että hän sai käyttää osan työajastaan opintoihin, iltojen ja öiden lisäksi.

Hän kuvaa valtiotieteellisen aikojaan niin että hän kävi sen aatemaailman aika tarkkaan läpi, luki Marxit ja muut. Hän meinasi jäädä tähän imuun.

Hän on Töölöstä kotoisin ja asunut ympäri Uuttamaata. Nykyisin hän asuu Jätkäsaaressa. Helsingin hyvä puoli on, että se on Suomen mittakaavassa ainoa vähän isompi kaupunki jossa on riittävästi urbaania elämää, sanoo Marko Kettunen.

Hän kuvaa liberaaliksi tuloaan niin että hänellä tämän paikantamisessa kesti kauan: ”Kun olen tehnyt kulttuurikentällä freelancerina hommia, olen tottunut että täytyy itse tehdä asioita jos haluaa saada jotain tapahtumaan. Toisaalta olen huomannut näitä esteitä mitä tulee eteen niin yrittäjä kääntyy aika nopeasti liberaaliksi. Kun alkaa taistella koneistoa vastaan, täyttää lomakkeita ja ilmoituksia.”

Yrittäjyyttä hän kuvaa kivaksi mutta tuskalliseksi. Kun kulttuurikentän rahoitus on mitä on, tehdään paljon tuotantoja nollabudjetilla. Menestyäkseen on oltava tosi hyvä jossain tai hirveän monialainen. Hän oli jälkimmäistä.

Marko Kettunen teki valosuunnittelua, lavasti, toimi äänisuunnittelijana ja graafisena suunnittelijana. Tehnyt it-asennuksia ja -konsultointia, opettanut kulttuurialan instituutioissa. ”Repinyt kaikista lähteistä pienet purot”, hän sanoo.

Kun hän aktivoitui liberaalipuolueessa, hän totesi että ympärillä on nuoria. Hän näkee, että liberalismilla on Suomessa iso jalansija, iso kannatus. Siihen liittyy auktoriteettien vastustaminen ja itsetekemisen meininki. Näin hänkin nuorena, mutta palaa nyt siis juuriin.

Puolueeseen herätti nimenomaan yrittäjyys. Sosiologian opinnoissakin käsiteltiin vapauttakin, se on yksi peruskäsitteistä. Hän näkee, että elinikäiset professorit olivat kallellaan kollektivismin suuntaan.

Kulttuuri on hänelle yksi tärkeä ihmisen olemisen muoto. Hän ei osaa nähdä sitä enää ulkopuolelta. Kulttuuriala on sisäänpäin lämpiävä, niin kuin kuplat aina. Hän sanoo, että ensiksi ei tähän alaan menisi leikkauksia kohdentamaan.

Marko Kettusen ympärillä on aina ollut paljon freelance-porukkaa. Muu porukka ei hänen mukaansa voi olla yhtä sitoutunut tekemiseensä ja asiaansa. Kulttuurialalla voi elää ilmankin että valtionbudjettia kasvatetaan.

Liberaalipuolue on laajassa vaaliliitossa Helsingissä. Liittoa hän kuvaa myös kovaksi vastustajaksi, niin kuin ulkopuoltakin. Ehdokkaana hän on todennut, että näkyvyyden saaminen on vaikeaa. Hän on ehdottanut että kansanedustajien palkat sidottaisiin kansalaisten ostovoimaan. Lisäksi hän lahjoittaisi osan palkkioista hyväntekeväisyyteen.

Kansanedustuslaitos on vähän kuin junnujen urheiluliiga. Reunalta tulee huutoa pelaajille, että tee näin tai noin ja lopuksi kaikki kirotaan. Marko Kettunen silti ei ole ihan Viisi tähteä -tyylinen suoran demokratian kannattaja vaan uskoo edustukselliseen demokratiaan.

Perustuloa hän kannattaa, mutta tutkimusnäyttö on liian vähäistä. Perustulokokeilu oli liian rajattu. Hän perustaisi mallinsa negatiiviseen tuloveroon tai Elina Lepomäen esittämään perustiliin. Marko Kettunen: ”Tavoite on, että sosiaaliturva saadaan yhdenvertaiseksi. Se on iso juttu, mutta miten se kustannetaan on seuraava.”

KELAsta pääsisi tällöin eroon ja verovirasto hoitaisi sosiaaliturvan. Siirtymävaihe järjestelmään on hankala, hyödyt tulevat vasta vuosien päästä mutta kustannukset heti.

”Kun olen freelancerina tehnyt elämäni töitä, on ollut monia kuukauden loppujaksoja, päiviä ja aikoja jolloin olisi toivonut että olisi jokin minkä päällä levätä. Sanotaan että vaikka laskunmaksaja viivyttelee sen kanssa 3-4- kuukautta, niin semmoisessa tilanteessa olisi ihan loistavaa että olisi perustulon tapainen ratkaisu.” sanoo Marko Kettunen.

Hän lähettäisi kehittämään yhteiskuntaa vapauksien kautta. Nykysysteemi on autoritaarinen, jossa ihmisiä ohjaillaan haluttuihin uomiin. Geneettisesti yhtenäisen suomalaisen kansan sisällä elää paljon lähestymiskulmia elämään. Uusilla tulijoilla on oma kulttuurinsa mukanaan.

Marko Kettunen arvostaa kokoomusta sivistyspuolueena, on aina tarjottava parhaat mahdollisuudet kouluttautua. Se on yhdessä rahoitettava – oltava joko maksutonta tai edullista.

Tiukkaan raamitetut jutut eivät aina natsaa, syystä tai toisesta, hän sanoo. On oltava vaihtoehtoisia polkuja.

Työmarkkinarakenne on valtava voima, joka estää ihmisiä pääsemästä työmarkkinoille. Kyvyt saattavat olla vajavaisia, kielitaito puutteellista, saattaa olla kouluttamattomuutta tai työhaluttomuutta, mikä tahansa, polun alkupää on aivan jumissa.

Kun 80-luvulla etsittiin itselleen oikeaa polkua, haettiin työvoimatoimiston seinältä lappunen, sai aloittaa heti. Jos totesi, että tämä ei ole minua varten, haettiin uusi lappu.

Yhteiskunnassa on paljon tekemätöntä työtä, johon olisi päästävä käsiksi vaikka alemmalla palkalla. TES:ien mukaan kun mennään, niin se sulkee tiettyjä ryhmiä ulkopuolelle. Maahanmuuttajat pitäisi saada töihin, muuten ei kotouttaminen onnistu. Muuten tehdään karhunpalvelus, toivotetaan tervetulleiksi ja sitten ei saa ansaita elantoaan.

Saksasta pitäisi tuoda oppisopimussysteemi, joka sopii ihmisille jotka eivät ole teoreettisesti suuntautuneita opinnoissaan. Heille voisi maksaa vähän pienempää palkkaakin. Keppiäkin tarvitaan, mutta kannustinloukot on purettava.

Yhdysvalloissa perinteisesti ilmoitellaan kaupan ovella, että apua tarvitaan. Onneaan voi kokeilla kävelemällä sisään.

Marko Kettunen näkee yrittäjänä, että eniten hyötyä yrittämisen helpottamisesta olisi kun tulee aika palkata lisää työntekijöitä. Vakuutusjärjestelmän maksujen kohtuullistaminen vapauttaisi siitä, että työllistäminen on vain yrittäjän niskoilla.

Moni nuori kokee olevansa nykyisin umpikujassa. Pelkkä aktiivimallinen tapainen syyllistäminen ei aina auta, nuori jää puun ja kuoren väliin.

Syrjintää voi helpoiten vastustaa henkilökohtaisella tasolla, mutta jos se on järjestelmällistä, on se paljon vaikeampaa. Se ei riitä, että kerran neljässä vuodessa saa äänestää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email