Kontenttitoimisto Arabialainen sulka on juuri aloittanut!

Kontenttitoimisto Arabialainen sulka on juuri aloittanut!

Arabialainen sulka tekee nykyään myös kontenttia kotisivuillesi.

Olen Oskar Lindman, toimittaja lehden takaa. Olen tehnyt päätoimisesti viestintähommia kymmenisen vuotta. Yhteensä olen kirjoittanut päälle tuhat artikkelia ja julkaissut parissakymmenessä suomalaisessa lehdessä.

Matkalla on synnytetty kolme nettilehteä, joista yhtä jota juuri luet eli Arabialaista sulkaa, on pyöritetty jo neljä ja puoli vuotta. Lisäksi konserniin kuuluu kaksi muuta digitaalista paikallislehteä Digi-Saimaa Lappeenrannan alueella (www.digisaimaa.fi) ja Digi-Kallio (www.digikallio.fi) Kallion alueella Helsingissä.

Minkälaista kuvaa haluaisit yrityksestäsi antaa ulospäin? Sillä varmaan on tarina jonka kertoa. Yleensä rehellinen tarina on kivempi lukea kuin keskittyä viestinnällisiin pikkuseikkoihin. Se mikä sinua itseäsi kiinnostaisi lukea on yleensä myös lukijalle ystävällisempi. Mutta kaikesta tästä voidaan keskustella.

Lähtöhinta artikkelille on 120 euroa mutta tässä on hiukka neuvotteluvaraa.

Teen myös pieniä WordPress-pohjaisia saitteja yrityksille. Voimme pohtia mitä kaikkea yrityksesi tarvitsee, tarvitseeko esimerkiksi nettikaupan. Lähtöhinta saiteille on 250 euroa  ja sen ylläpitämisestä voidaan neuvotella erikseen.

Kysäise tarjousta: oskar.lindman@helsinki.fi tai toimitus@arabialainensulka.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

RSS
Follow by Email