Tasa-arvoisessa Suomessakin on oma erinomaisuuteensa uskova älymystö

Vaikka Suomen yhteiskunnallinen maisema on tasa-arvon nimiin vannova, ei se tarkoita etteikö maassamme olisi eliittejä. Tätä tarinaa toitotetaan varsin aktiivisesti. Nämä eliitit voivat vaihdella valta-asemaa, läpäistä eri yhteiskunnan tasoja. Joku eliitti saattaa olla taloudellinen, joku poliittinen, joku kulttuurinen.

Suomalainen yhteiskunnallinen eliitti korostaa egalitarismia ja universalismia. Pintapuolisesti. Se saattaa olla silti yhtä vanhoillinen ja pinttynyt kuin autoritäärisemmin suuntautuneissa maissa. Jopa täysin samalla tapaa järjestynyt.

Vaihtuva eliitti on aina vallantahtoinen, halukas voittamaan uhkaavat vastavoimat, muut eliitit. Gramscilaiseen hegemoniaan pyrkiessään he voivat käyttää kaikkia keinoja kaihtamatta.

Oikeisto-vasemmisto -akselilla vaikutusvaltaisin eliitti vaihtelee. Välillä sensuroidaan kommunisteja, välillä äärioikeistoa. Alt-rightin nousu on nähty aika tyypillisenä ja perinteisenä tapana nostaa tietty intellektuaalinen eliitti valtaan.

Varsinkin mannermaisen filosofian, erityisesti ranskalaisten älykköjen kädenjälki ei ole kerännyt pelkkää ylistystä maailmalla. He ovat usein esittäneet varsin naiiveja mielipiteitä ihanteellisuudessaan. Mutta muistaneet korostaa omaa näkemystään ja vaikutusvaltaansa.

Sartre ja de Beauvoir vierailivat Neuvostoliitossa ja ainakin antoivat uskoa että uskoisivat aika täyttä pajunköyttä. Heille syötettiin vierailulla faktoja neuvostojärjestelmän toimivuudesta. Rivien välistä saatettiin sanoa, että ehkä se nyt ei ihan näin olisikaan.

Aikanaan tuli iso katumus, kun Neuvostojärjestelmä romahti. Silloin moni sanoi, että oikeasti eivät uskoneetkaan asiaansa. Tosin, sanoivat myös että ihanteellisuus olisi nyt kuollutta. Apologeetit pantiin anelemaan armahdusta.

Amerikkalaiset älyköt naureskelevat vanhan mantereen älyköille jotka tuntuvat tietävät kaiken kaikesta. Amerikkalaisilla on perinteisesti terve epäusko ihmisiin, jotka kuvittelevat olevansa muita ylempiarvoisia.

Kuitenkin älymystöillä molemmin puolin Atlanttia on paljolti samaa agendaa ja yhtymäkohtia, kritiikin lähde ja kohde ovat usein samat. Moni kritiikki onkin syntynyt itse anglosaksisessa maailmassa, jonka terä suuntautuu tyypillisesti Euroopasta Atlantin yli.

Aina yhteiskunnan ns. oikeaoppiset mielipiteet eivät synny alamaisten omasta päästä vaan ohjaillaan ylempää. Instituutiot kuten peruskoulu, lukio tai yliopisto ovat parhaita paikkoja päästä esittämään ja edistämään näitä mielipiteitä. Voi miettiä, miten haavoittuvainen tiedollinen monopoli on kaappaukselle.

Merkittävä ajattelija voi olla omalla erikoisalallaan vaikutusvaltainen ja silti yhteiskunnallisesti täysin pölhö. Matemaatikko Bertrand Russell on tästä esimerkki, hänen pasifismiaan ei jälkikäteen katsoenkaan ymmärretty.

Konservatiivihistorioitsija Paul Johnson kirjassaan Intellectuals pyrkii osoittamaan ristiriidan sen välillä, mitä älyköt puhuvat ja opettavat ja mitä he oikeasti tekevät yksityiselämässään. Kirja menee paikoin navan alle, mutta anekdoottisesti se on varsin tarkka. Tosin, se keskittyy tärkeiden hahmojen heikkouksiin.

Tässä joitain summittaisia nostoja.

Ranskan vallankumouksen jälkeen nousi sekularismi. Maallinen uskomusjärjestelmä korvasi uskonnollisen, sanoivat konservatiivit.

Jean-Jacques Rousseausta Paul Johnson sanoo että hän oli turhamainen, egoistinen ja riidanhaluinen persoonana. Myös kuitenkaan ei täysin asosiaalinen.

Paul Johnson toteaa, että hän oli perityypillinen vihainen nuori mies. Hän oli myös ensimmäinen, joka osasi kanavoida etuoikeutettujen oikeuksiin liittyvän kaunan. Tämä oli osin sattumaa, vaistonvaraista ja osin tarkoituksellista. Hän oli myös ulosannissaan suora jopa rujouteen asti. Jo nuorena hän halusi loistaa yhteiskunnassa.

Aika tyypillinen nuori nykyintellektuelli, siis.

Rousseau kirjoitti kasvatusoppaan Emile. Hän ei ollut kuitenkaan mikään loistava kasvattaja vaan hylkäsi lapsensa. Hän sanoi, että lapsien saaminen oli haitaksi hänen ajattelulleen, mihin hänellä ei ollut varaa. Miten lapsien metelöidessä voisi tehdä oikeita töitä, hän kysyi.

Rousseau ei kuitenkaan pitänyt itseään julmana, vaan sanoi että hänellä on rakkaus erinomaisuutta kohtaan, totuutta, kauneutta ja oikeudenmukaisuutta kohtaan. Hän piti makeana ja eloisana tunteena kun hän näkee jotain hyveellistä, antoisaa ja ihailtavaa.

Karl Marxista Paul Johnson toteaa, että Marxista ei koskaan tullut oikeaa akateemista tutkijaa, vaikka sellaiseksi halusikin. Raha-asioissa hän ei ollut loistava. Marx oli sanonut ahmivansa kirjoja, niin kuin tutkijan luonteelle sopii. British Museumissa Marx istui ja valmisteli kirjojaan pääomasta. ”Mutta syvemmässä merkityksessä hän ei oikeastaan ollut tutkija lainkaan tai tiedemies.” toteaa Paul Johnson.

Marx ajatteli laukovansa totuuksia, ei tutkinut niitä. Hän oli runoilija, toimittaja ja moralisti enemmän kuin mitään muuta. Varhaisessa runoudessaan hän sanoo kiljuvansa ”jättimäisiä kirouksia ihmiskunnalle.”

Myöhemmin Marx jatkoi kirouksiaan, odottaen hegeliläisen kriisin tulevan. ”Tuotantovälineiden keskittyminen ja työvoiman sosialisointi saavuttavat pisteen joka ei ole sovitettavissa kapitalistisen kuoren kanssa. Se räjähtää palasiksi. Kapitalistisen yksityisomaisuuden kuolinkellot soivat. Pakkolunastajat pakkolunastetaan.”

Henrik Ibsen saa kirjassa kunnian olla modernin draaman synnyttäjä. Vieläpä maassa, jossa ei käytännöllisesti katsoen ollut kulttuurikerrosta, Norjasta. Hänestä Paul Johnson toteaa, että hän kohteli elämänsä naisia varsin huonosti. Käyttäytyi heitä kohtaan varsin yksioikoisesti, jopa pilkaten.

Kun Leo Tolstoi kirjoitti Anna Kareninaa, hän kirjoitti ensin häilyvästä kurtisaanista joka muotoitui tarun sankarittareksi. Hänen ajattelunsa suurin epäonnistuminen oli talonpoikien asia. Venäjällä ei voinut omistaa maata tai talonpoikia, vaan ne kulkivat käsi kädessä. Tolstoi ei kyennyt päättämään suhtautumistaan tähän kysymykseen, vaikka hän pohti asiaa puoli vuosisataa.

Ernest Hemingway syntyi emersonilaisesti vaikuttuneeseen perheeseen Chicagon lähistöllä. Hänen vanhempansa olivat terveitä, tuotteliaita, tehokkaita, hyvin koulutettuja, monilahjakkaita ja hyvin sopeutuneita yhteiskuntaan. Näin ainakin he sanoivat olevansa. Protestanttiset vanhemmat piiskasivat lapsiaan säälittä ja sen jälkeen pakottivat heidät rukoilemaan ja anomaan jumalalta anteeksiantoa.

Thomas Sowell on afroamerikkalainen libertaari ajattelija, joka muun muassa ankarasti vastusti ns. positiivista syrjintää eli vaikka rotuperusteisia kiintiöitä korkeakouluihin.

Thomas Sowell on kirjoittanut kirjan Intellectuals and Society. Hänellä on aika yksioikoisen kielteinen suhtautuminen niin sanottuihin älyköihin.

Thomas Sowell sanoo, että äly ei ole samaa kuin älykkyys. Älyä on kyky käsittää ja ottaa käyttöön monimutkaisia ideoita. Älykkyys vähennettynä harkintakyvyllä on älyä. Viisaus onkin sitten jotain aivan muuta. Se on ymmärtämistä omasta rajoittuneisuudestaan omassa todellisuudessaan ja sitä, että päättelykyky on aina rajoittunutta.

Thomas Sowell toteaa että Leninillä, Stalinilla, Maolla ja Hitlerillä oli omat ihailijansa länsimaissa, vaikka he tappoivat ennätysmäärin omia kansalaisiaan.

Intellektuelli on intellektuelli ammatiltaan. Älykkö ei useinkaan ole lääkäri, insinööri tai vastaava, ikään kuin hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Vaikka kaikki edellä mainitut tarvitsevat paljon älykkyyttä, ammattitaitoa ja pitkää koulutusta.

Thomas Sowell ei väitä, että tietenkään Adam Smith ei koskaan perustanut omaa yritystään eikä Karl Marx koskaan johtanut gulagia. Ideoilla on kuitenkin oma voimansa. Intellektuellin työ alkaa ja loppuu ideoihin.

Ideamaailmassa suosittuja ideoita kuvataan monimutkaisiksi, innostaviksi, nyanssirikkaiksi tai edistyksellisiksi. Näitä pidetään arvossa eri tapaan kuin ideoita jotka ovat yksinkertaistuksia, poissa muodista tai peräti reaktionäärisiä.

Joissain tieteissä on mahdollisesti kokeellisesti todentaa jokin teoria paikkansapitäväksi. Näin ei aina ole. Se mitä älykkö pitää totena tietona, ei sitä aina välttämättä ole. Puhutaan mielipiteiden taistelusta jossa paras aina lopulta voittaa.

Thomas Sowell ihmettelee eritoten talouskeskustelun epäanalyyttisuutta.

Talouteen kaikilla on aina mielipide, tuntee teoreettista pohjaa tai ei. Hänen mukaansa Stalinin ”sosialismi yhdessä maassa” oli lähes identtinen ideana kansallissosialismin kanssa.

Karl Marx sanoi, että työväenluokka on vallankumouksellinen tai se ei ole mitään. Teatterikirjailija George Bernard Shaw puhui ihmisistä, joilla ei ole oikeutta olla olemassa eli työväestöstä.

Kehitetään ”ongelma”, johon on ”ratkaisu”. Tällä teoreettisella tasolla liikuttaessa tämä voi tarkoittaa lähes mitä vain.

Aikanaan sentään uskottiin, että seuraavalla sukupolvella olisi vähemmän mistä vapautua. Sosiaalinen edistys hiljalleen kuluttaa yhteiskunnan instituutioita kuten uskontoa tai perhettä.

George Orwell on sanonut, että: ”Jotkin ideat ovat niin hölmöjä että vain intellektuelli voi ne uskoa, koska kukaan tavallinen ihminen ei voisi olla niin hölmö.”

Liked it? Take a second to support Arabialainen sulka on Patreon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *