Miten yhteiskunnallista vaikuttavuutta mitataan, liberaalin karikatyyri on kiinnostunut vain bissestä ja röökistä – Heikki Pursiainen, ja ei, sosialisti ei voi olla liberaali

Heikki Pursiainen on tätä nykyä paitsi Mustreadin toimituksen jäsen, myös sen strategi. Hän osallistuu yrityksen strategian muodostamiseen ja toteuttamiseen. Aiemmin hän on myös toiminut mm. Liberan toiminnanjohtajana.

Mustread ilmoitti tavoitteekseen saavuttaa tuhat päättäjää Suomen yhteiskunnan huipulta. Nyt näyttää siltä, että lukijoita on saatu noin 3000. 160 päätöksenteko-organisaatiota on ostanut koko henkilökunnalleen lukuoikeuden julkaisuun. Joukossa on poliittisia päätöksentekijöitä, ministeriöiden virkamiehiä, etujärjestöjä, keskusvirastoja, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja.

Heikki Pursiaisen mukaan sen näköpiirissä olevalla aikahorisontilla ei tavoitella mitään massajulkaisua, eikä se mittaa menestystään saavuttamillaan lukijamäärillä. Silti hän on positiivisesti yllättynyt tähänastisesta menestyksestä, jota on tullut myös taloudellisesti. Ensimmäisellä tilikaudella Mustread pääsi omilleen, mutta ei nostettu ihan täyttä palkkaa, Heikki Pursiainen: ”Mustread on journalismia. Koko missio on ollut tehdä korkeatasoista politiikan ja talouden journalismia. Siinä me olemme ihan hyvin onnistuneet.”

Mustreadissa on kahdeksan ihmisen toimituksessa ekonomisteja ja politiikan tutkija. Taustat ovat siis moninaiset.

Libera oli yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tähtäävä juttu, Mustread on media, erottaa Heikki Pursiainen. Se on Julkisen sanan neuvoston jäsen ja noudattaa vastuullisen media periaatteita. Sisällöt saavat vaihdella paljonkin kirjoittajan mukaan. Mustreadin aineistoa sanottaisiin sanomalehdissä näkökulmaksi tai analyysiksi, uutisia Mustread ei tee, hän sanoo.

Mustread haluaa olla myös taloudellisesti kannattava. Suomessa mediakentässä on Heikki Pursiaisen mukaan nähty digitalisaatio ongelmana, ei mahdollisuutena.

Julkaisun saama kritiikki on sitä samaa hänen mukaansa, mitä kaikki median edustajat saavat. Ehkä sitä tulee hieman vähemmän, koska Mustreadissa on  maksumuuri, maksavat lukijat ovat varsin hillittyjä ja rakentavia kannanotoissaan.

Liberalla oli tietty oma tehtävänsä, vaikuttaa yhteiskuntaan. Sen mittaaminen oli kuitenkin Heikki Pursiaisen mukaan hankalaa. Kuitenkin hän näkee, että Libera onnistui. Ajatuksensa oli tehdä Liberasta vaikutusvaltainen ja viestiä valtavirtaistettiin. Viestin piti kuitenkin perustua hyvään ajattelutyöhön ja tutkimustietoon, siitä lähdettiin.

Sen pidemmän aikavälin tavoitteena oli kuitenkin liberalisoida Suomea. Siellä seurattiin tarkkaan menikö heidän ajatuksensa läpi mediassa, katsottiin lukijadatoja. Ilman itsekehua hän uskoo, että se paremmin pystyi sopeutumaan uuteen aikakauteen kuin monet vastaavat laitokset:

”Perinteinen ajatushautomotoiminta Suomessa on sellaista että julkaistaan pahvisia pamfletteja muutaman kerran vuodessa, niiden ympärille järjestetään tilaisuus jossa ihmiset saavat tulla seuraamaan kun hienot ihmiset puhuvat ja sitten toivotaan että media julkaisee niitä. Tämä malli on tullut tiensä päähän.”

Hän jatkaa: ”Kukaan ei lue niitä pahvijulkaisuja eikä kukaan tule tilaisuuksiin. Mediassa ei ole enää toimittajia jotka kirjoittaisivat tilaisuuksista ja vaikka kirjoittaisivatkin, ei ole enää semmoista yhtenäiskulttuuria että kaikki kokoontuisivat katsomaan A-studiota vaikka sinne pääsisikin.”

Liberan strategia oli tehdä siitä itsestään media ja esiintyä omilla sivuilla, olla somessa läsnä. Tämä onnistui paremmin kuin monella muulla ajatushautomolla, vaikka niillä oli isommat resurssit.

Alkoholipolitiikka on paljon esillä, mutta se ei loppujen lopuksi ole niin tärkeää. Hänestä suomalaisen liberaalin karikatyyri on henkilö, joka on kiinnostunut nopeusvalvonnasta ja alkoholipolitiikasta; meillä on kuitenkin paljon vaikeampia ja tärkeämpiäkin kysymyksiä, kuten työmarkkinakysymykset, sosiaaliturva ja maahanmuutto ylipäänsä.

Näissä vapauden ja hyvinvointivaltion suhde on hyvin ongelmallinen – ei ole kovin tärkeää, voiko sunnuntaina ostaa jostain risottoviiniä.

Postfaktuaalisesta maailmasta Heikki Pursiainen kysyy, elämmekö sellaisessa. Nyt pohjanperukallakin on saatavilla enemmän luotettavaa tietoa, toisin kuin silloin kun hän oli nuori. Silloin oli oppikirjoissa vielä väärää tietoa Neuvostoliitosta, ihmisten ikkuna maailmaan oli joku Kouvolan sanomat. Tavallisillakin ihmisillä on nykyään enemmän valtaa sen suhteen mitä lukevat ja mitä tietoa saavat ja kontrolli on hiipunut.

Heikki Pursiainenkin oli näkökulmansa vanki. Terho Pursiaisen poikana hänellä oli kyllä paljon kirjoja mitä lukea. Vasemmistotilaisuuksissa hän kiersi isänsä kanssa, ehkä ajat ovat nykyään toiset, hän tuumaa.

Kymen vaalipiiriä kiertäessään kaikki oli hyvin kurinalaista. Ihmiset istuivat hyvässä rivissä, veisattiin Kansainvälinen ja pidettiin puheita. Äänestäminenkin oli hyvin kurinalaista. Nykyinen poliittinen tilanne heijastelee sitä, että työväenliike on menettänyt otteensa työväenluokasta. Järjestynyt ja itsestään ylpeä tulevaisuusorientoitunut työväenliike on kadonnut ja nykyään tilalla on persu-meininki.

Rinteen hallituksen hallitusohjelmasta hän toteaa, että 75% työllisyysaste ja 4.8% työttömyysaste ovat lukuja, joita ei ole nähty 90-luvun laman jälkeen. Toimenpiteitä tähän ei luetella, vaan on jätetty asia työmarkkinaosapuolien päätettäväksi.

Heikki Pursiaisen mukaan ei voikaan olla toimivia toimia, jotka eivät vaikuttaisi joko ihmisten kannustimiin työllistyä tai yritysten kannustimiin työllistää. Hänen on hankala nähdä, mitä toimenpiteitä järjestöt keskenään saisivat aikaiseksi. Ohjelma ja julkisen sektorin rahoitus on rakennettu työllisyystavoitteen varaan, joten häntä hieman epäilyttää.

Sinänsä hän ei ole aiemmin hallitusohjelmia joutunut lueskelemaan, vertailukohta puuttuu, mutta läpinäkyvä rehellisyyden puute pisti silmään. Kertaluonteiset tulevaisuusinvestoinnit ovat tosi asiassa tavallisia menolisäyksiä. Niin oli ripoteltu ”investointitaikapölyä”, hän sanoo.

Ne eivät enää näy vuonna 2023 kun ovat muka päättyneet sitä ennen.

Ohjelmassa oli silti paljon hyvä ideoita ja merkittäviä politiikka-aloitteita. Oppivelvollisuuden jatkaminen, siitä voi keskustella, onko se paras tapa, mutta ainakin se on ihan oikea politiikkamuutos, hän pohtii. Ideoita on saanut heitellä, mutta taloudelliset realiteetit ovat tulleet pöytään myöhemmin.

Sipilän hallitus tuskin herättää monessa nostalgiaa, Heikki Pursiainen:

”Siinä oli hallitus joka oli olevinaan oikeistohallitus mutta ainoana tavoitteena oli menojen ja valtiontalouden sopeuttaminen. Mutta mitään päätöksiä sen suhteet että mitkä asiat ovat tärkeitä tai ei-tärkeitä ei tehty. Siellä leikattiin mistä helpointa oli, prosentti sieltä, kaksi prosenttia tuolta. Tuloksena oli tilanne, jossa ei leikattu esimerkiksi maataloustuista.”

”Minun mielestäni ihan taloudellisesti järjetöntä politiikkaa, että ei mietitä mitkä ovat prioriteetit.”

Se oli huonoa politiikkaa, että ihmisille syntyi käsitys että sosiaaliturva ja koulutus olivat ne mistä leikattiin. Ei ollut suunnitelmaa, ei säästetty muista menoista. Yliopistoleikkaukset olivat monella tapaa valitettavia. Ei niin, etteikö yliopistomaailmassa olisi varaa priorisoida paremminkin, hän näkee.

Kuitenkin monessa maassa voi nähdä valtiomiesmäisenä tekona sen että julkista sektoria pienennetään. Kunhan taustalla on selkeä aatteellis-poliittinen perusta: jokin asia ei kuulu julkisen sektorin tehtäviään, niinpä se lopetetaan.

Heikki Pursiaisen laskujen mukaan hallituksen kokoonpanossa liberaalit olivat harvassa, vaikka laskisi yhteen liberaalia talouspolitiikkaa ja arvokonservatismia ajavat. Kokoomuksessa on vähän kaikkea, siellä on liberaalit, konservatiivit ja bismarckilaiset sosiaalireformistit. Keskustapuolueella ideologinen kirjo on laaja ja persuilla ei ole ideologiaa joka olisi niin laaja-alainen että siitä voisi ammentaa muille politiikkalohkoille suosituksia, hän näkee.

Heikki Pursiaisen mukaan libertaarit erottaa valtavirran liberaaleista inhimillisen toiminnan ulkoisvaikutusten vähättely ja usko siihen että ne pystytään ratkaisemaan vapaaehtoisesti. Kun taas libertaariset sosialistit ajattelevat päinvastoin, että markkinataloutta ei koskaan mitenkään voida säätää niitä ratkaisemaan.

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen on käynyt Heikki Pursiaisen kanssa pitkää debattia, voiko sosialisti olla liberaali. Heikki Pursiaisen mukaan liberaali uskoo klassisiin vapausoikeuksiin ja omistusoikeuksiin.

Teivo Teivainen hänen tulkintansa mukaan lähtee ”haittaperiaatteesta” että kaikki ovat vapaita toimimaan kunhan eivät haittaa toisten vastaavaa vapautta. Omistusoikeus Teivo Teivaista tulkittuna voisi loukata tätä periaatetta.

Heikki Pursiainen vastaisi, että voiko liberalismi olla tällainen aksiomaattinen järjestelmä, joka on johdettavissa näistä aksioomista, hänen mukaansa ei. Se on poliittinen liike jossa ihmiset sanovat itseään liberaaleiksi ja heitä nimitetään liberaaleiksi. He ovat liberaaleja. Ja he itse ovat sitä mieltä, että omistusoikeus on tärkeä.

Teivo Teivaisen nimittämistä periaatteista ei voi johtaa mitään koherenttia ideologiaa, ne ovat siihen liian heikkoja, näkee Heikki Pursiainen. Omistusoikeus on Heikki Pursiaiselle tärkeä liberaalinen perinteen ja taloudellisen ajattelun yhdistelmänä. Siis miksi sosialisti ei voi olla liberaali kaatuu siihen, että poliittiset ja vapausoikeudet eivät voi käytännössä toteutua tilanteessa, jossa ihmisillä ei ole merkittävää määrää yksityisiä resursseja, joilla näitä oikeuksia ja vapauksia käyttää. Millä saat sanomasi perille?

Suomeen on Heikki Pursiaisen mukaan pesiytynyt ajattelumalli, että kun hyvinvointivaltio on vakuuttanut kansalaisensa vähän kaikkea vastaan, siitä aiheutuu kustannuksia, joka puolestaan oikeuttaa kontrolloimaan kansalaistensa käyttäytymistä. Pakottamaan heitä käyttäytymään tietyllä tapaa. Me katsomme toisiamme vain maksajina ja saajina.

Liked it? Take a second to support Arabialainen sulka on Patreon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *